sunnuntai 17. kesäkuuta 2012

Remonttiviikonloppu

6 m/s, +12°C
Lähdin Turusta kolmen maissa kohti Köörtilää, selässä uuvuttava työviikko muutamien tuntien yöunineen. Niina jäi reissusta, mennen Helsinkiin kaverinsa kanssa keikalle. Matkalta otin kyytiin pari liftaria jotka olivat matkalla lappiin reppaamaan, pitivät hyvin hereillä. Jätin heidät Merikarvialle Köffiin ja jatkoin Merikarvian S-marketin kautta rantaan.

Rannassa kävin Oilin ja Pekan mökillä moikkaamassa ja suunnittelemassa juhannusta, siitä veneellä saareen. Krisse oli Aidan kanssa vastassa. Kannettiin yhdessä kamat mökkiin ja sain syötäväksi grillikanaa ja uusia perunoita suoraan grillistä. Loppuilta menikin sitten Krissen kanssa rupatellen ja juopotellen pikkutunneille asti.

Seuraava aamu oli vähän vaikea, työviikon ja edellisillan väsymyksen johdosta. Vasta kahden maissa pääsin terassille saakka, jatkaen torkkumista kuitenkin Krissen kasatessa kokkoa. Sain kuin sainkin silti itseni kokoon ja alettiin yhessä tehdä mökkilaajennuksen kattotuoleja. Päästiin aika pitkälle, materiaalin loppumiseen saakka.

Aida leikki terassilla, tehden laudan kappaleista uusia Angry birds -ratoja pehmolelulleen. Lisäksi keksittiin uusi Angry birds -piilotusleikki. Illalla vielä saunottiin.

Sunnuntaina lähdettiin jo ennen puolta päivää mantereelle. Istuskelin mummun, Oilin ja Pekan kanssa pari tuntia mummulassa. Otin perään kärryin ja viikoksi Turkuun, ennen kuin LOMA ALKAA!

1 kommentti: